01 touko

Jokereilta 10 miljoonan euron KHL –liigatappio – Harkimon mielestä ollaan lähellä mestaruutta

Jokerit ovat jatkaneet tappiollista kauttaa KHL –liigassa. Jokerien kausi päättyi neljän pudotuspeleissä saatuun tappioon Moskovan TsSKA:lle. Rahassa mitattuna joukkue teki kaudestaan tappiota 10 miljoonan euron edestä. Harry ”Hjallis” Harkimo eli helsinkiläisseuran puheenjohtaja kommentoi tappiota tulleen yhtä paljon kuin edelliselläkin kaudella.

Harkimon mukaan Jokereiden KHL –kausi ei ole ollut taloudellisesti vahva. Eroa viime kauteen nähden ei ole juuri syntynyt. Seuran puheenjohtajan mukaan Jokerit eivät ole onnistuneet houkuttelemaan tarpeeksi yhteistyökumppaneita, mutta yleisömäärät ovat silti olleet hyväksyttävällä tasolla. SM-liigan neljännesvälieriä kävi paikan päällä seuraamassa noin 4 000 katsojaa per ottelu. Viimeaikaisissa peleissä oltiin jo 9 500 katsojan paikkeilla ja vielä korkeammilla lipun hinnoilla. Viimeinen peli myytiin miltei loppuun. Harkimo arvelee yhteistyökumppaneiden puutteen johtuvan muun muassa Venäjän tilanteesta.

Seuran tappiolliset tulokset nostattavat jonkin verran spekulaatiota siitä, jatkavatko Jokerit KHL- liigassa tästä eteenpäin. Harkimo kuitenkin kuittaa nämä spekulaatiot ulkopuolisten puheina. Ensi kauden joukkue alkaa Harkimon mukaan olla jo lähes koossa, vaikka joitain sopimusneuvotteluja käydään vielä tällä hetkellä. Joukkueen oli parempi katsoa ensin loppuun, miten tämä kausi päättyy, ennen sopimusten sinetöimistä. Enää kyse on tapaamisaikataulujen yhteen sopivuudesta, Harkimo jatkaa.

Kysyttäessä tulevan joukkueen kokoonpanosta, Harkimosta oli vielä liian ennenaikaista ottaa siihen kantaa. Hänellä oli kyllä kiitoksen sana sanottavanaan joukkueelleen, joka pystyi viemään Euroopan kärkiseuranakin tunnetut joukkueen jatkoajalle jopa kolme kertaa. Harkimo katsoo että tämä joukkue saattaa nousta KHL:n mestariksi ja Jokerit onnistuivat pelaamaan heitä vastaan kolme peliä jotka vietiin jatkoajalle. Siinä mielessä Harkimo katsoo Jokereiden onnistuneen hienosti eikä joukkue ole siten enää kaukana KHL –mestaruudesta itsekään. Kysyttäessä kehityskohteista, Harkimo vastasi että Jokereissa pitää totta kai vielä kehittää joukkuetta, tämän enempää hän ei tiimiään arvostellut.

Kuva: Jokerit HC【CASHO】ホワイト、ピンク、イエローゴールド ダイヤモンド0.30ctUP  シンプル ラウンドブレスレット バックサイドスマイルマークK18WG/PG/YG DIAMOND 0.30ctUP w
開店祝い、開業祝いに!胡蝶蘭3本立(黄色のグリーンアース?35輪以上コース) ※全国送料無料!!【楽ギフ_包装】【楽ギフ_メッセ入力】
ドイツの「Max Knobloch」マックスノブロック社のポスト
2015Q4最新 SONY Xperia Z5 Compact E5823 海外版SIMフリー LTE Cat 6対応 純正高速充電アダプター付
【最安値挑戦中!SPU他7倍〜】換気扇 ユニックス BSG250SBR3MDSP 丸型フラットカバー付 横ガラリ 防火ダンパー付 72℃型式 3メッシュ [♪■]
ステンレスレンジラック ハイ ワゴン ■【日本製 FRAMES&SONS F&S フレームズアンドサンズ デザイナーズ オシャレ キッチン収納 キッチンラック レンジ収納 頑丈 スタイリッシュ シルバ
即納可 アイステック 腕時計 国内正規品 ICE TEK スピンナー1 SW1-02-ST13M
【北の贅沢茶漬け 「北海三昧 弐」 (LYG-04) ※セット販売(30点入)】2017年 贈りもの・お返しものギフト[返品・交換・キャンセル不可]
LIXIL/リクシル 【sunwave/サンウエーブ】GPL-K-75 GPシリーズ コンロ台 75cm (リリーホワイト)
クロスシー ソーラー 電波時計 クロスシー シチズン xC(クロスシー) ES8030-58A

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *